Opettajaseminaari
Suomen kielen opettamiseen tarvitaan hyviä opettajia, ja jotta opettajilla olisi mahdollisuus täydentää osaamistaan, tapaavat he kaksi kertaa vuodessa suomen kielen opettajien seminaarissa, jossa on kouluttajia niin Suomesta kuin myös Virosta.
Keväällä Tallinnassa, syksyllä Tartossa
Suomen kieltä opetetaan Virossa peruskoulussa, toisella asteella ja aikuisille suunnatuilla kielikursseilla. Opettajia on yhteensä noin 100 ja heistä osallistuu seminaareihin noin 60–70. Seminaari järjestetään maaliskuussa Tallinnassa ja marraskuussa Tartossa. Molempien kaupunkien yliopistot ovat tärkeitä yhteistyökumppaneita.
Monipuolinen ohjelma
Suomen Viron-instituutti on järjestänyt seminaarin jo yli 40 kertaa. Seminaari on kaksipäiväinen ja ohjelma on monipuolinen: kielen ilmiöt, kielenhuolto ja kielioppi, kirjoittamisen opettaminen, kirjallisuusvinkit ja kirjailijavierailut, digitaalisen materiaalin ja tekniikan hyödyntäminen opetuksessa ja uudet opetusmenetelmät - siinä muutama esimerkki viimeisten seminaarien teemoista. Suomesta on vieraillut paljon opetusalan huippuosaajia ja tunnettuja kirjailijoita.
Tutustu seminaarien ohjelmiin
Seminaari päättyy juhlallisesti Suomen suurlähetystön vastaanottoon, jossa palkitaan myös vuoden suomen kielen opettaja. Virolaiset opettajat arvostavat saamaansa koulutusta ja kokemusta.
Osallistujien palaute
"Seminaareissa on aina laadukasta ohjelmaa. Itseäni kiinnostaa eri teemat, ja työssäni hyödyn parhaiten juuri metodologisista ym. tämän tapaisista teemoista."
"Aina on kiinnostavat esitelmät ja minusta tuntuu, että tosiaan on aina uutta, josta ei olekaan aikaisemmin kuullut."
"Suomen kielen opettajia on hemmoteltu jo kauan - seminaareissa on ollut sekä hyviä esitelmiä että parhaan tunteen luova sydämellinen vastaanotto suurlähetystössä. Se kaikki antaa voimia!"