Aleksis Kiven päivä Tapan lukiossa

Tiesitkö, että Virossa vietetään Aleksis Kiven päivää? Itse en ollut tästä tietoinen ennen kuin minut kutsuttiin paikan päälle ottamaan tapahtumasta valokuvia. Minulle selvisi, että Viron suomen kielen opettajat ja oppilaat ovat joka vuosi vuodesta 2001 lähtien kokoontuneet juhlistamaan Aleksis Kiven päivää lokakuun alkupuolella yhteisen ajanvieton merkeissä. Virossa Aleksis Kiven päivästä ja suomalaisen kirjallisuuden päivästä on siis muodostunut myös suomen kielen opiskelijoiden päivä. Tilaisuus järjestetään joka vuosi eri koulussa, jolloin kyseinen koulu on vastuussa päivän ohjelmasta.

S0262044b

Tänä vuonna vietettiin hyvin iloista ja onnistunutta Aleksis Kiven päivää Tapan lukiossa. Mukana olivat järjestävän koulun oppilaat ja opettajat, suomen kielen oppilaat ja opettajat ympäri Viroa, Suomen Viron-instituutin edustajat sekä Suomen Tallinnan-suurlähetystön lehdistövirkamies Hannele Valkeeniemi.

S0181740b

Ohjelma alkoi pienellä lämmittelytehtävällä – päivän aiheeseen liittyvän ristikon täyttämisellä. Tehtävä ei vaikuttanut liian haastavalta, varsinkin kun oppilaat pääsivät omilla älypuhelimillaan käyttämään sanakirjaa verkossa. Tehtävän jälkeen kokoonnuttiin koulun juhlasaliin, jossa melkein kaikki istumapaikat täyttyivät. Juhlatilaisuus alkoi muutamilla puheenvuoroilla, joissa tuotiin esiin sitä, kuinka tärkeä Viron ja Suomen kielten ja kulttuurien välinen suhde on. Hannele Valkeeniemi totesi myös, että se ei haittaa vaikka puhumme paljon sekakieltä. Tärkeämpää  on se, että uskallamme rohkeasti käyttää ja harjoitella toisen maan kieltä.

S0281762b

Saimme aamupäivän aikana nauttia upeista musiikkiesityksistä, suomalaisesta popmusiikista kansanmusiikkiin. Näimme myös värikkäitä kansanpukuja ja energisiä tanssiesityksiä. Tapan koululaiset ovat selvästi erittäin taitavaa porukkaa! Koulussa näyttää olevan vahva luova yhteisö. Hymyjä ja naurua tuotti myös opiskelijoiden tekemä nykyaikainen videoversio Aleksis Kiven Seitsemästä veljeksestä. (katso video täältä: https://www.youtube.com/watch?v=T6Au8T-kmKQ).

S0601843b

Konsertin jälkeen oli työpajojen vuoro. Osallistujat saivat etukäteen valita erilaisista vaihtoehdoista, joita olivat talous, kieli, kirjallisuus ja käsityö. Taloustyöpajassa tehtävänä oli Tapan seudulle suuntautuvan turistimatkan suunnittelu. Kielityöpajassa käännettiin runoja suomesta viroksi, ja askartelutyöpajassa luotiin vanhoista kirjoista kauniita lahja- ja säilytysrasioita. Kirjallisuustyöpajassa osallistujat tutustuivat Seitsemän veljestä -kirjan päähenkilöihin piirtämällä heidän henkilöominaisuuksiaan kuvien muotoon. Tallinnan yliopiston suomen kielen opiskelijat olivat mukana avustamassa ja vetämässä työpajoja. Suuret kiitokset myös heille!

S0473065b

Päivän päätteeksi oppilaat esittelivät työpajojen tuloksia ja parhaimmille jaettiin palkinnot. Tuomareiden oli hyvin vaikea valita suosikkejaan ja palkinnot jaettiinkin pilke silmäkulmassa. Lopuksi Tapan koulun nimi lisättiin yhteen kolmesta kivestä, joissa on jo 14 aiemmin tapahtuman järjestäneen koulun nimet. Tästä on muodostunut perinne, ja kivet jatkavat ensi vuonna matkaa seuraavalle Aleksis Kiven päivää järjestävälle koululle eli Viljandin lukioon.

S0553075b

Lähdin iltapäivällä takaisin Tallinnan suuntaan erittäin hyvällä fiiliksellä. Olen suorastaan yllättynyt, miten rennosti ja avoimin mielin kaikki oppilaat esiintyivät ja aktiivisesti osallistuivat ohjelmaan. Juhlissa oli todella lämmin tunnelma! Aleksis Kiven päivän vietto Virossa on hyvä esimerkki siitä, miten hieno ja merkittävä koulujen, kielten ja kulttuurien välinen yhteistyö voi olla.

S0044005b

*

Teksti ja kuvat: Ida Söderlund, Suomen Viron-instituutin harjoittelija Tallinnassa