Viljandi Kesklinna Kool -koulun oppilaiden matka Suomeen

Matka Suomeen

Kävimme 3. päivä kesäkuuta Helsingissä ja Heurekassa silloisten  seiskaluokkalaisten kanssa. Yritämme omassa koulussa aikaansaada  eräänlaisen perinteen, että aina kun on kaksi vuotta opiskeltu suomea,  käydään oppilaiden kanssa Suomessa. Olemme nyt kahtena keväänä  todenneet, että oppilaat innostuvat opiskelemaan suomea varsinkin  ennen matkaa, kun tutustumme Helsingin nähtävyyksiin etukäteen. Matkan tarkoitus on siis saada oppilaat ymmärtämään, että suomen kieltä voi  ihan oikeasti käyttää esim. kaupassa, kahvilassa ym. asioidessa eikä  ainoastaan oppitunnilla. Tähänastinen kokemus matkoista on ainoastaan  myönteinen ja aiomme varmasti jatkaa.

 Kirsti Käiväräinen (suomen kielen opettaja, Viljandi Kesklinna Kool)

Kävelyretki Suomessa

Aamulla kello 5 me menimme autobussilla Tallinnaan satamaan. Laiva meni klo 8. Laivalla oli kivaa, koska siellä oli kaupat ja pelit.

Kun jouduimme Helsinkiin, me lähdimme museoon. Sen jälkeen me menimme toiseen museoon. Kiasmassa oli kivaa. Se on modernin taiteen museo.

McDonaldsissa mä söin 2 hampurilaista, yhdet ranskanperunat ja ison kokiksen.

Me menimme junalla Heurekaan. Täällä oli planetaario ja kivat asiat. Kello yksi alkaa planetaariossa seanssi. Se oli kivaa, mutta mä nukuin.

Kello 21 meni laiva takaisin Tallinnaan. Tulin kotiin kello kahdelta yöllä. Se matka oli KIVA!

Oppilas 8. luokalta

20140603_130137

Helsinki-matka

Kävimme 3. kesäkuuta Helsingissä. Siellä oli tosi kivaa.

Ensimmäisenä menimme Suomen kansallismuseoon. Se ei ollut kovin mielenkiintoinen.

Sen jälkeen menimme Kiasmaan. Se on nykytaiteen museo. Pidin erityisesti suuresta ruususta, joka oli tehty pienistä kivistä. Museossa oli paljon muita hienoja kuvia.

Sitten matkustimme junalla Vantaalle. Vantaalla oli Heureka. Siellä olimme useita tunteja. Kävimme planetaariossa myös. Heurekassa oli kivaa.

Sitten ajoimme takaisin Helsinkiin. Helsingissä saimme olla kauppakeskuksessa tunnin. Sen jälkeen aloimme kävellä satamaan.

Oppilas 8. luokalta

20140603_130857

Helsinki!

Kävin kesän alussa luokkaretkellä Suomessa. Heräsimme neljältä ja ajettiin Tallinnaan. Tallinnassa tapasimme matkaoppaan.

Suomeen mentiin Viking Line`lla ja pelasimme peliautomaateilla.

Helsingissä kävimme kansallismuseossa, taidemuseossa ja tiedekeskus Heurekassa. Heurekaan menimme junalla.

Paras paikka mielestäni oli Kiasma.

Heurekassa painettiin kolikko missä oli oma kuva.

Helsingissä nähtiin paljon patsaita.

Aamiainen ja illallinen syötiin laivalla. Lounas oli Helsingin McDonaldsissa.

Tallinnaan saavuttiin keskiyöllä.

Oppilas 8. luokalta

20140603_131925

Helsinki-matkasta

Bussimatka alkoi kello viisi Viljandista. Kaksi tuntia myöhemmin saavuimme Tallinnaan. Bussimatka oli erittäin mukava, olimme hyvin innoissamme. En ollut koskaan käynyt Suomessa.

Satamassa oli jännittävää. Oli paljon ihmisiä. Suomeen saavuimme nopeasti. Helsinki on kaunis kaupunki, on hyvin mielenkiintoisia museoita ja kauniita taloja. Kävimme Heureka keskuksessa, kävimme katsomassa elokuvan siellä. Elokuva oli kiehtova. Ennen sitä kävimme museossa.

Oli kaunis päivä. Kiitos tästä kauniista matkasta!

Oppilas 8. luokalta

Soomereis.jpg