Suomalaisen vapun virolainen serkku volbripäev eli valpurinpäivä lähenee jälleen. Molemmat päivät juhlistavat alkanutta kevättä. Päivissä on jotain erittäin samaa ja jotain hieman erilaista – aivan kuten ylipäätään Suomen ja Viron kulttuureissa. Erojen yhtenä selittäjänä ovat jälleen maiden erilaiset historiat.

Pyhä Valburg

Kummankin juhlan nimen taustalla on sama etymologia. Pyhä Valburg (Walburga, Valborg) oli 700-luvulla elänyt englantilainen nunna, joka toimi lähetystyössä Saksanmaalla. Sata vuotta hänen kuolemansa jälkeen paavi Hadrianus II julisti Valburgin pyhimykseksi, minkä myötä hänen luunsa siirrettiin pyhäinjäännöksenä Eichstättin Pyhän Ristin kirkkoon 1. toukokuuta 870. Näin syntyi Valburgin pyhimyksen muistopäivä. Pyhästä Valburgista tuli erityisesti maanviljelijöiden ja satojen suojelupyhimys.

Germaanien kääntyessä kristinuskoon Skandinaviaa myöten levisi samalla myös katolilainen pyhimysusko ja sen mukana Valburgin kunnioittaminen pyhimyksenä. Itämerensuomalaisilla oli tuolloin vielä omat pakanalliset kevätjuhlansa, joka Suomessa tunnettiin nimellä hela- eli toukojuhla ja Virossa vastaavasti maipäevana. Toukojuhla oli tärkeä erityisesti karjan laitumelle laskupäivänä.

Muinaissuomalaisten helajuhlan rituaaleihin kuuluivat mm. helavalkeiden eli kokkojen polttaminen, karjaonnen tavoittelu ja kellojen helisyttäminen. Nämä kaikki tavat tunnetaan myös Virossa, jossa on tähän päivään asti säilynyt volbrituli eli valpurinyönä sytytettävä kokko, hela.

Katolinen kirkko levisi Suomeen vuosisadan tai pari aiemmin kuin Viroon. Suurimmasta osasta suomalaisten asuttamasta alueesta tuli Ruotsin osa, ja samalla ruotsalainen Valborg-pyhimyskultti tuli tunnetuksi. Walburga taas levisi saksalaisten ristiretkeläisten ja uudisasukkaiden mukana Baltiaan 1200-luvulta alkaen. Siinä missä hämäläinen talonpoika oli aivan samanlainen Ruotsin kuninkaan alamainen kuin svealainenkin, joutuivat virolaiset saksalaisten ritarien omistamien maaorjien asemaan. Samoin kristinusko juurtui huomattavasti heikommin Viron- ja Liivinmaalla kuin Ruotsin valtakuntaan kuuluneessa Suomessa. Esimerkiksi pakanalliselta ajalta periytyvien helavalkeiden polttaminen tänäpäivänä on yhtä vähäistä ja alueellisesti rajoittunutta niin Suomessa kuin Ruotsissakin, kun taas Virossa se on varsin yleistä.

Virossa volberiin liittyy myös noitaperinne, joka Suomessa kytkeytyy lähinnä pääsiäisen yhteyteen. Tämä on kuitenkin myöhempää perua ja liittynee ilmeisesti siihen, että (saksalainen) katolinen kirkko yritti “vieroittaa” rahvaan pakanallisista tavoista leimaamalla öiset toukohelojen äärelle kokoontumiset noitajuhliksi.  Suomessa taas pakanallisen ajan piirteet säilyivät osana agraarikulttuuria, jonka heikentymisen myötä myös nämä katosivat. Suomalaisen vapun synty ajoittuu modernin ylioppilaskulttuurin syntyyn 1800-luvun lopulla.

Opiskelijavappu

Suomalainen vappu on oikeastaan modernin kaupunkikulttuurin tuote. Nykyisessä muodossaan se sai alkunsa uudessa pääkaupungissa Helsingissä, jonne myös yliopisto oli siirretty vuonna 1827. Ylioppilaat omaksuivat ruotsinkielisen kaupunkilaissäätyläistön kevätjuhlatavan, johon kuului ajan viettäminen puistoissa ja siman juominen. Vappu oli alun alkaen leimallisesti helsinkiläinen, ruotsinkielinen ja akateeminen kaupunkiporvariston juhla. Piknikit, ylioppilaslakit, sima, kuohuviini ja akateeminen juhlinta sekä Glada vappen!-toivotukset kumpuavat vieläkin tästä taustasta.

Virallisesti vapun (ruots. vappen) nimi on suomalaisen työn päivä, joka viittaa kansainväliseen työväenpäivään. Työväenliikkeen 1. toukokuun juhlinta muodostui samoihin aikoihin ylioppilaiden vappujuhlinnan kanssa. Näistä jälkimmäinen on ollut vahvempi perinne ja laajentunut muihinkin yliopistokaupunkeihin. Suomalainen “poliittinen vappu” vappumarsseineen ei koskaan (onneksi) tullut tarkoittamaan mellakointia, mielenosoituksia ja lakkoja, kuten esimerkiksi Ranskassa tai muualla Manner-Euroopassa.

Virossa baltiansaksalaisella ylioppilaskunnalla oli vappuperinteiden aloittamisessa samanlainen edelläkävijän rooli kuin Suomen ruotsinkielisillä ylioppilailla. Erona oli ainoastaan kansallisuusraja, joka sulki virolaiset vapunvieton ulkopuolelle. Viron itsenäistymisen myötä tavoiksi vakiintui kulkueet ja kokkojen polttaminen.

Neuvostomiehityksen vuosina valpurinpäivän vietto Virossa oli kielletty ja virallinen “työväenvappu” oli jotakin sellaista, jonka viettämistä ei pahemmin ikävöidä. Volbritulen sytyttäminen naamioitiin roskien polttamiseksi tai juhlintaa perusteltiin jollain sosialistisella syyllä.

Nyt palautetun itsenäisyyden aikana uudelleen henkiin heränneen ylioppilaskulttuurin myötä volberi on tullut yhä enemmän näkyviin myös yliopistokaupunki Tartossa, jossa se huipentaa jokavuotiset opiskelijoiden kevätpäivät. Viikon pituiset kevätpäivät ovat kestoltaan jo lähes yhtä pitkiä kuin suomalaisten teekkarivaput. Volbriöönä eli valpurinyönä korporaatiot ovat auki, vastavierailuja tehdään ja grillit lämpenevät. Myös korporaation täysjäsenyyden vahvistaminen eli värien antaminen tapahtuu yleensä volbriöön aikana. Tartossa on kehittynyt ja kehittyy kokoajan oma virolainen ylioppilasvappuperinteensä, joka jäi ensimmäisen vapauden aikana hieman keskeneräiseksi. Valpurin vietossa on aineksia niin pakanallisista tavoista, baltiansaksalaisesta korporaatiokulttuurista kuin suomalaisesta vapustakin. Vaikka toistaiseksi esimerkiksi Helsingin vappu on vielä suurempi ja kaiken kattavampi juhla, on Tartossa kehittynyt viimeisen neljännesvuosisadan aikana varsin mukavia opiskelijaperinteitä, joihin myös ystävyysosakunnat Helsingistä perinteisesti ottavat osaa.

Linkkejä:
Vappu ja siman resepti
Volbriõhtu tähistamine Tartus
Folkolore.ee:Volbripäev
Volbriõhtu tähistamine
wikipedia.fi: Vappu