Vuoden pimeimpänä aikana, joulun jo koputtaessa ovelle, vietetään valoa, lämpöä ja iloa tuovaa juhlaa, joka tunnetaan lähinnä Skandinaviassa ja suomenruotsalaisten keskuudessa. Perinteistä ja arvokasta Lucian päivää juhlitaan 13. joulukuuta.

Lucia-neito pukeutuu perinteisesti pitkään valkoiseen kaapuun ja punaiseen vyöhön. Päähän hänelle puetaan kynttiläkruunu. Seurassaan hänellä on aina ryhmä neitoja, joilla on samanlaiset vaatteet kuin Lucialla muttei kruunua. Lucia-kulkueeseen voi myös osallistua poikia, mutta Lucia neitoineen on kuitenkin aina juhlan pääosassa.

Laulaminen on yksi keskeisimmistä Lucia-perinteistä. Lucia-laulut kuuluvat tärkeimpiin ja rakastetuimpiin joululauluihin ruotsinkielisten keskuudessa. Kuuluisin laulu lienee italialaiseen kansansävelmään sanoitettu Lucia-laulu, jota lauletaan poikkeuksetta jokaisessa Lucia-kulkueessa, usein sisääntulon aikana. Sävelmälle löytyy muutamia eri sanoituksia, joista yleisimpiä ovat Sankta Lucia, ljusklara hägring (suom. Pyhä Lucia, kirkas ilmestys) ja Natten går tunga fjät (suom. Yö kulkee raskain askelin).

Suomen valitaan vuosittain virallinen Lucia-neito äänestyksellä, jonka järjestää Suomen suurin ruotsinkielinen sanomalehti Hufvudstadsbladet yhteistyössä Folkhälsanin kanssa, joka on ihmisten terveyttä ja elämänlaatua Suomen ruotsinkielisillä alueilla edistävä järjestö. Äänestyksen yhteydessä järjestetään hyväntekeväisyyskeräys, jonka avulla kerätään vuosittain noin 130 000€. Vuoden 2016 Luciaksi valittiin Kemiönsaarelta kotoisin oleva Ingrid Holm. Hän ei kuitenkaan ole suomen ainoa Lucia-neito, vaan melkein jokaisella ruotsinkielisellä kaupungilla ja kaupunkien sisällä melkein jokaisella koululla ja päiväkodilla on oma Lucia-neitonsa. Moni Lucia onkin saanut tämän kunniakkaan tehtävän myös aiemmin, kuten Ingrid Holm, joka oli Turun virallinen Lucia vuonna 2014 ja sitä ennen kotikylänsä Dragsfjärdin.

Kun joulu nähdään perinteisesti tiiviinä perhejuhlana, Lucian päivä on koko kansaa yhdistävä jouluperinne. Lucia-kulkueet kiertävät vanhainkodeissa, kouluissa ja kirjastoissa ja jakavat kauniilla laulullaan ja lämmöllään iloa kaikille – aikana jolloin elämä pimeässä pohjolassa on vaikeimmillaan. Viralliset Lucia-juhlat myös televisioidaan, ja äänestyksen aikana kerätyt lahjoitukset auttavat yhteiskunnan heikoimpia pääsemään vaikeuksistaan yli.

Virossa Lucia-perinne ei ole vielä niin tunnettu, mutta juhlaa vietetään ainakin Ruotsin suurlähetystössä 13. joulukuuta.

Elis Henell, Suomen Viron-instituutin harjoittelija

Katso lisää:
Ruotsin virallinen Lucia-juhla vuonna 2015

Suomessa on vietetty pikkujouluja 1900-luvun alusta alkaen. Perinne on tullut Ruotsista, kuten monet muutkin juhlaperinteet Suomessa. Lundin ja Upsalan yliopistojen opiskelijoilta tapa levisi Suomeen, jossa pikkujouluja viettivät ensimmäisenä yliopistojen osakunnat. Alun perin pikkujouluissa syötiin riisipuuroa, leikittiin ja laulettiin yhdessä. Nykyään Suomessa pikkujouluja vietetään pääasiassa työpaikoilla ja muissa organisaatioissa tai yhteisöissä mutta myös ystävien kesken.

Pikkujoulut mielletään usein aikuisten juhlaksi, mutta myös kouluissa tai harrastusjärjestöissä voidaan pitää omat pikkujoulut. Niitä vietetään yleensä suurella porukalla. Pikkujoulut eivät olekaan harras perhejuhla toisin kuin joulu. Ne ovat usein railakkaatkin juhlat, joihin kuuluu tanssia, laulua ja runsasta alkoholinkäyttöä. Glögi, alkoholilla tai ilman, on tyypillinen tarjottava pikkujouluissa.

Pikkujouluihin voidaan tilata myös esityksiä, eikä nykyään olekaan tavatonta nähdä musiikkiyhtyettä, tanssiryhmää tai stand up -koomikkoa esiintymässä suurempien firmojen pikkujouluissa. Pikkujouluja on kuitenkin monenlaisia, ja ne ovatkin aina järjestäjiensä näköiset. Lastentarhan pikkujoulut ovat tietenkin aivan erilaiset kuin suuren firman.  

Pikkujoulukausi alkaa virallisesti ensimmäisenä adventtina. Tosiasiassa pikkujouluseurueita alkaa kuitenkin näkyä katukuvassa jo paljon aiemmin, jopa lokakuun lopulla. Ravintolat ovat koko loppuvuoden täyteen buukattuja viikonloppuisin, ja monilla juhlijoilla on useat pikkujoulut juhlittavana, joten juhlinta on syytäkin aloittaa aikaisin.

Pikkujouluihin tuodaan usein pieni melko edullinen joululahja. Joululahjat kerätään yhteen ja jaetaan osallistujille, jolloin kukin saa yllätyslahjan. Pikkujoulut eivät siis lahjojen suhteen kevennä paljon kukkaroa, mutta toisaalta pikkujouluissa saatetaan panostaa näyttävään ja usein kimaltavaan pukeutumiseen.

Riemukasta joulunodotusta!

Hilda Ruokolainen, Suomen Viron-instituutin harjoittelija

Lue lisää:
http://yle.fi/uutiset/3-5462495

Puhut todella hyvää ruotsia! Ovatko vanhempasi ruotsalaisia? Kannatatko Suomea vai Ruotsia jääkiekossa?

6. marraskuuta vietetään Suomessa ruotsalaisuuden päivää, jolloin kaksikielisen Suomen ruotsinkielinen vähemmistö kokoontuu yhteen juhlistamaan omaa ruotsinkielistä kulttuuriperintöään. Ruotsalaisuuden päivä on myös liputuspäivä. Monelle tämä kuuden prosentin kokoinen osa Suomea on varsin tuntematon. Siksi nämä yllä olevat kysymykset ja toteamukset eivät ole meille suomenruotsalaisille mitenkään harvinaisia, mutta niihin vastaaminen on vähintäänkin turhauttavaa.

Mikä sitten tekee suomenruotsalaisuuden? Ovatko ruotsinkieliset muutakin kuin kielivähemmistö? Kulttuurierot suomen- ja ruotsinkielisten arkipäivässä voivat itse asiassa olla hyvinkin suuret.

Yksi suomenruotsalaisuuden keskeisimpiä piirteitä on kielen tuoma yhteys Ruotsiin ja muihin pohjoismaihin. Ruotsinkielinen lapsi kasvaa usein ruotsalaisia lastenohjelmia katsellen ja kirjoja lukien. Tämä tarkoittaa sitä, että ruotsinkielinen suomalainen oikeastaan kasvaa ruotsalaiseen arvomaailmaan, joka voidaan nähdä paljon liberaalimpana ja avoimempana kuin suomalainen. Tämä kulttuurivaihto jatkuu läpi teini-iän vielä aikuisikäänkin, jolloin monen suomenruotsalaisen elämään kuuluu ystäviä niin Ruotsista, Norjasta kuin Tanskasta. Näiden pohjoismaisten ystävien kanssa voi pienen tottumisen jälkeen puhua omaa äidinkieltään – tai skandinaavisten kielten välimuotoa. Kieli- ja kulttuuriyhteyden takia Tukholmassa tai muissa pohjoismaisissa kaupungeissa ruotsinkielinen voi tuntea itsensä kotoisammaksi kuin esimerkiksi Itä- tai Pohjois-Suomessa, missä ruotsinkielisiä ei ole juuri lainkaan.

Suomenruotsalaiset eivät kuitenkaan ole mikään homogeeninen ryhmä. Murteelliset erot voivat suuren maantieteellisen levinneisyyden takia olla huomattavat, vaikka suomenruotsalaisia on vain reilut 300 000. Länsirannikon, eli Pohjanmaan, murretta puhuvan voi olla jopa mahdotonta ymmärtää helsinkiläistä, jos heillä ei ole aiempaa kokemusta toistensa murteesta (kuten tanskan ja norjankin kanssa!). Kulttuurierot Pohjanmaan ja Etelä-Suomen maalaisalueiden ja akateemisen kaupunkilaiskulttuurin välillä ovat selkeät myös ruotsinkielisten keskuudessa. Kieliyhteyden takia yhtenäisyyden tunne on kuitenkin hyvin vahva, vaikka ihmiset olisivatkin taustaltaan hyvin erilaisia.

Suomenruotsalainen kulttuuri ei ole sama kuin ruotsalainen kulttuuri, mutta suomenruotsalaiseen kulttuuriin kuuluu myös paljon sellaista, jota suomalaisesta ei löydy. Suomenruotsalaisuus onkin juuri sekoitus Suomea ja Ruotsia olematta kuitenkaan yksiselitteisesti kumpaakaan. Vahva ja ylpeä kulttuuri, elävät perinteet ja vahva kieli-identiteetti ovat syyt miksi meidän pieni vähemmistömme elää ja voi hyvin.

Toivotan kaikille lukijoille hyvää ruotsalaisuuden päivää, jota tietenkin vietetään myös laulamalla: Modersmålets sång, eli äidinkielen laulu, on suomenruotsalaisten epävirallinen kansallislaulu ja monille jopa läheisempi kuin Maamme-laulu – vaikka senkin alkuperäiskieli on itse asiassa ruotsi. Ruotsalaisuuden päivänä Modermålets sångia lauletaan niin juhlissa kuin kotonakin! Seuraava suomenruotsalaisille tärkeä juhlapäivä on Lucian päivä, jota vietetään 13. joulukuuta.

Elis Henell, Suomen Viron-instituutin harjoittelija 

Pyhä Valburg

Kummankin juhlan nimen taustalla on sama etymologia. Pyhä Valburg (Walburga, Valborg) oli 700-luvulla elänyt englantilainen nunna, joka toimi lähetystyössä Saksanmaalla. Sata vuotta hänen kuolemansa jälkeen paavi Hadrianus II julisti Valburgin pyhimykseksi, minkä myötä hänen luunsa siirrettiin pyhäinjäännöksenä Eichstättin Pyhän Ristin kirkkoon 1. toukokuuta 870. Näin syntyi Valburgin pyhimyksen muistopäivä. Pyhästä Valburgista tuli erityisesti maanviljelijöiden ja satojen suojelupyhimys.

Germaanien kääntyessä kristinuskoon Skandinaviaa myöten levisi samalla myös katolilainen pyhimysusko ja sen mukana Valburgin kunnioittaminen pyhimyksenä. Itämerensuomalaisilla oli tuolloin vielä omat pakanalliset kevätjuhlansa, joka Suomessa tunnettiin nimellä hela- eli toukojuhla ja Virossa vastaavasti maipäevana. Toukojuhla oli tärkeä erityisesti karjan laitumelle laskupäivänä.

Muinaissuomalaisten helajuhlan rituaaleihin kuuluivat mm. helavalkeiden eli kokkojen polttaminen, karjaonnen tavoittelu ja kellojen helisyttäminen. Nämä kaikki tavat tunnetaan myös Virossa, jossa on tähän päivään asti säilynyt volbrituli eli valpurinyönä sytytettävä kokko, hela.

Katolinen kirkko levisi Suomeen vuosisadan tai pari aiemmin kuin Viroon. Suurimmasta osasta suomalaisten asuttamasta alueesta tuli Ruotsin osa, ja samalla ruotsalainen Valborg-pyhimyskultti tuli tunnetuksi. Walburga taas levisi saksalaisten ristiretkeläisten ja uudisasukkaiden mukana Baltiaan 1200-luvulta alkaen. Siinä missä hämäläinen talonpoika oli aivan samanlainen Ruotsin kuninkaan alamainen kuin svealainenkin, joutuivat virolaiset saksalaisten ritarien omistamien maaorjien asemaan. Samoin kristinusko juurtui huomattavasti heikommin Viron- ja Liivinmaalla kuin Ruotsin valtakuntaan kuuluneessa Suomessa. Esimerkiksi pakanalliselta ajalta periytyvien helavalkeiden polttaminen tänäpäivänä on yhtä vähäistä ja alueellisesti rajoittunutta niin Suomessa kuin Ruotsissakin, kun taas Virossa se on varsin yleistä.

Virossa volberiin liittyy myös noitaperinne, joka Suomessa kytkeytyy lähinnä pääsiäisen yhteyteen. Tämä on kuitenkin myöhempää perua ja liittynee ilmeisesti siihen, että (saksalainen) katolinen kirkko yritti “vieroittaa” rahvaan pakanallisista tavoista leimaamalla öiset toukohelojen äärelle kokoontumiset noitajuhliksi.  Suomessa taas pakanallisen ajan piirteet säilyivät osana agraarikulttuuria, jonka heikentymisen myötä myös nämä katosivat. Suomalaisen vapun synty ajoittuu modernin ylioppilaskulttuurin syntyyn 1800-luvun lopulla.

Opiskelijavappu

Suomalainen vappu on oikeastaan modernin kaupunkikulttuurin tuote. Nykyisessä muodossaan se sai alkunsa uudessa pääkaupungissa Helsingissä, jonne myös yliopisto oli siirretty vuonna 1827. Ylioppilaat omaksuivat ruotsinkielisen kaupunkilaissäätyläistön kevätjuhlatavan, johon kuului ajan viettäminen puistoissa ja siman juominen. Vappu oli alun alkaen leimallisesti helsinkiläinen, ruotsinkielinen ja akateeminen kaupunkiporvariston juhla. Piknikit, ylioppilaslakit, sima, kuohuviini ja akateeminen juhlinta sekä Glada vappen!-toivotukset kumpuavat vieläkin tästä taustasta.

Virallisesti vapun (ruots. vappen) nimi on suomalaisen työn päivä, joka viittaa kansainväliseen työväenpäivään. Työväenliikkeen 1. toukokuun juhlinta muodostui samoihin aikoihin ylioppilaiden vappujuhlinnan kanssa. Näistä jälkimmäinen on ollut vahvempi perinne ja laajentunut muihinkin yliopistokaupunkeihin. Suomalainen “poliittinen vappu” vappumarsseineen ei koskaan (onneksi) tullut tarkoittamaan mellakointia, mielenosoituksia ja lakkoja, kuten esimerkiksi Ranskassa tai muualla Manner-Euroopassa.

Virossa baltiansaksalaisella ylioppilaskunnalla oli vappuperinteiden aloittamisessa samanlainen edelläkävijän rooli kuin Suomen ruotsinkielisillä ylioppilailla. Erona oli ainoastaan kansallisuusraja, joka sulki virolaiset vapunvieton ulkopuolelle. Viron itsenäistymisen myötä tavoiksi vakiintui kulkueet ja kokkojen polttaminen.

Neuvostomiehityksen vuosina valpurinpäivän vietto Virossa oli kielletty ja virallinen “työväenvappu” oli jotakin sellaista, jonka viettämistä ei pahemmin ikävöidä. Volbritulen sytyttäminen naamioitiin roskien polttamiseksi tai juhlintaa perusteltiin jollain sosialistisella syyllä.

Nyt palautetun itsenäisyyden aikana uudelleen henkiin heränneen ylioppilaskulttuurin myötä volberi on tullut yhä enemmän näkyviin myös yliopistokaupunki Tartossa, jossa se huipentaa jokavuotiset opiskelijoiden kevätpäivät. Viikon pituiset kevätpäivät ovat kestoltaan jo lähes yhtä pitkiä kuin suomalaisten teekkarivaput. Volbriöönä eli valpurinyönä korporaatiot ovat auki, vastavierailuja tehdään ja grillit lämpenevät. Myös korporaation täysjäsenyyden vahvistaminen eli värien antaminen tapahtuu yleensä volbriöön aikana. Tartossa on kehittynyt ja kehittyy kokoajan oma virolainen ylioppilasvappuperinteensä, joka jäi ensimmäisen vapauden aikana hieman keskeneräiseksi. Valpurin vietossa on aineksia niin pakanallisista tavoista, baltiansaksalaisesta korporaatiokulttuurista kuin suomalaisesta vapustakin. Vaikka toistaiseksi esimerkiksi Helsingin vappu on vielä suurempi ja kaiken kattavampi juhla, on Tartossa kehittynyt viimeisen neljännesvuosisadan aikana varsin mukavia opiskelijaperinteitä, joihin myös ystävyysosakunnat Helsingistä perinteisesti ottavat osaa.

Linkkejä:
Vappu ja siman resepti
Volbriõhtu tähistamine Tartus
Folkolore.ee:Volbripäev
Volbriõhtu tähistamine
wikipedia.fi: Vappu

Ennen itsenäistymistä Suomi oli yli sata vuotta Venäjän tsaarivaltion autonominen suuriruhtinaskunta. Sitä ennen Suomi oli kuulunut Ruotsin valtakuntaan. Itsenäistymistä seurasi Suomen sisällissota vuonna 1918. Seuraavan kerran Suomen itsenäisyyttä koeteltiin II maailmansodassa, eli legendaariseksi nousseessa talvisodassa vuosina 1939-40 ja jatkosodassa vuosina 1941-1944. Suomi hävisi sodan ja joutui luovuttamaan suuria maa-alueita Neuvostoliitolle, mutta onnistui kuitenkin säilyttämään itsenäisyytensä. Tämän vuoksi Suomen itsenäisyyspäivän juhlissa muistellaan edelleen sotaa, sodassa kaatuneita isänmaan puolustajia, sekä kunnioitetaan sodan veteraaneja.

Suomen itsenäisyyden puolesta jatkosodassa taisteli myös yli 3000 virolaista sotilasta, eli niin kutsutut “Suomen-pojat”, joita sodassa kaatui noin 200. Vuosittaisen Suomen itsenäisyyspäivän juhlan yhteydessä Tartossa pidetään erillinen juhlatilaisuus Tarton alueen Suomen-pojille.

Suomen itsenäisyyspäivä on Suomessa virallinen liputuspäivä. Suomen kansallislipussa on sininen risti valkoisella pohjalla. Valtiolipussa on ristin keskellä Suomen vaakuna. Vaakunassa on punaisella pohjalla keltainen leijona ja valkeita ruusuja. Leijona symboloi voimaa ja rohkeutta.

Itsenäisyyspäivän perinteitä

Itsenäisyyttä juhlitaan itsenäisyyspäivää edeltävällä viikolla ympäri Suomen esimerkiksi koulujen ja oppilaitoksien omissa itsenäisyyspäiväjuhlissa.

Itsenäisyyspäivänä järjestetään Tähtitorninmäellä Helsingissä juhlallinen lipunnosto, jossa ohjelmaan kuuluu puheita ja kuorolaulua. Itsenäisyyspäivän juhlajumalanpalvelukseen Helsingin Tuomiokirkossa osallistuvat Suomen presidentit, valtioneuvosto, eduskunta ja valtion ylimmät virkamiehet. Tasavallan presidentti myöntää itsenäisyyspäivänä kunniamerkkejä ja ylennyksiä. Puolustusvoimat järjestää valtakunnallisen sotilasparaatin, joka pidetään joka vuosi eri kaupungissa. Sankarihaudoille eli sodassa kaatuneiden haudoille viedään kukkia, kynttilöitä ja seppeleitä. Yliopistokaupungeissa itsenäisyyspäivän perinteisiin kuuluu ylioppilaiden soihtukulkue.
Illalla on perinteinen tasavallan presidentin itsenäisyyspäivän vastaanotto eli Linnan juhlat Presidentinlinnassa Helsingissä, johon on kutsuttu noin 1800 juhlavierasta. Juhlavastaanottoa seuraa television kautta lähes koko Suomen kansa.

Monien suomalaisten itsenäisyyspäivän perinteisiin kuuluu katsoa Väinö Linnan Tuntematon sotilas -romaanin pohjalta tehty Edvin Laineen ohjaama samanniminen elokuva. Monet sytyttävät itsenäisyyspäivän kunniaksi ikkunan eteen kaksi sinivalkoista kynttilää.

Maamme-laulu ja Finlandia

Suomen kansallislaulun “Maamme” sanat on kirjoittanut Johan Ludvig Runeberg ja laulun sanat on suomentanut Julius Krohn ja Paavo Cajander. Lauluun kuuluu yksitoista säkeistöä, joista yleensä lauletaan ensimmäinen ja viimeinen säkeistö, sekä yksi säkeistö ruotsiksi. Sävel on Fredrik Paciuksen, ja se on sama kuin Viron kansallislaulussa. Kuuntele laulua näiden linkkien kautta: https://www.youtube.com/watch?v=RKRvD5i44Ko, https://www.youtube.com/watch?v=x31ZWU0-DV0

Oi maamme, Suomi, synnyinmaa,
soi, sana kultainen!
Ei laaksoa, ei kukkulaa,
ei vettä, rantaa rakkaampaa,
kuin kotimaa tää pohjoinen,
maa kallis isien!

Sun kukoistukses’ kuorestaan
kerrankin puhkeaa,
viel’ lempemme saa nousemaan
sun toivos’, riemus’ loistossaan,
ja kerran, laulus’ synnyinmaa
korkeemman kaiun saa.

Myös suomalaisten rakastama Jean Sibeliuksen Finlandia on yksi itsenäisen Suomen symboleista. Yhtä teoksen osaa, Finlandia-hymniä on jopa ehdotettu Suomen kansallislauluksi. Kuuntele koko teos tästä: https://www.youtube.com/watch?v=F5zg_af9b8c Hymnin sanat on kirjoittanut V. A. Koskenniemi. Kuuntele hymni tästä: https://www.youtube.com/watch?v=bfx4J6aL3dE

Oi, Suomi, katso, sinun päiväs’ koittaa,
yön uhka karkoitettu on jo pois,
ja aamun kiuru kirkkaudessa soittaa,
kuin itse taivahan kansi sois’.
Yön vallat aamun valkeus jo voittaa,
sun päiväs’ koittaa, oi synnyinmaa.

Oi, nouse, Suomi, nosta korkealle,
pääs’ seppelöimä suurten muistojen.
Oi, nouse, Suomi, näytit maailmalle,
sa että karkoitit orjuuden,
ja ettet taipunut sa sorron alle,
on aamus’ alkanut, synnyinmaa.

Lähteet:
http://oppiminen.yle.fi/juhlapaivat/itsenaisyyspaiva-612
https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomi
http://www.juhlapyhät.fi/itsenaisyyspaiva
http://www.peda.net/veraja/hartola/aineenopetus/musiikki/ulkoa

Kun lokakuinen kylmyys saapuu Pohjolaan, on aika nostaa lippu salkoon ja juhlia Aleksis Kiveä ja suomalaista kirjallisuutta.

Kiven elämäntyötä muistettiin ja juhlittiin ensimmäisen kerran Kansallisteatterin uudenvuodenaaton juhlanäytöksellä vuonna 1922, jolloin Kiven kuolemasta tuli kuluneeksi 50 vuotta. Kiven satavuotissyntymäpäivää vuonna 1934 juhlistettiin liputtamalla ainakin Tampereella ja Nurmijärvellä. Virallisena liputuspäivänä Aleksis Kiven päivää alettiin viettää vuonna 1950, ja 60-luvulle saakka se oli myös koululaisten vapaapäivä. Vuodesta 1978 lähtien on Aleksis Kiven päivää juhlittu myös suomalaisen kirjallisuuden päivänä.

“Metsän poika tahdon olla,

sankar jylhän kuusiston,

Tapiolan vainiolla

karhun kanssa painii lyön

ja maailma Unholaan jääköön.”

(Metsämiehen laulu)

Aleksis Kivi syntyi Nurmijärvellä 10.10.1834. Vaikka Kivi asui suurimman osan elämästään Helsingissä ja Siuntiossa, oli hän koko elämänsä ajan nurmijärveläinen. Kivi kuoli veljensä Albertin luona Tuusulassa 31.12.1872 vain 38-vuoden ikäisenä. Kiven kotitalo Nurmijärven Palojoen kylässä sekä kuolinmökki Tuusulassa ovat nykyään museoina. Vaikka Kivi oli rahvaan lapsi ja köyhistä oloista, hän sai (ruotsinkielisen) koulutuksen ja kirjoitti ylioppilaaksi. Kiven kirjallinen lahjakkuus huomattiin jo hänen opiskeluaikanaan.

Ennen Aleksis Kiveä ei ollut olemassa juuri mitään suomenkielistä kirjallisuutta, sillä suomalainen sivistyneistö puhui ja kirjoitti käytännössä vain ruotsia. Kivi kirjoitti teoksensa suomeksi ja käytti kirjailijanimenään suomenkielistä Aleksis Kiveä ruotsalaisen Alexis Stenvallin sijaan. Aleksis Kivi olikin suomalaisen suomen kielellä kirjoitetun kirjallisuuden uranuurtaja ja ensimmäinen suomalainen ammattikirjailija. Kiveä pidetään Mikael Agricolan ja Elias Lönnrotin ohella suomalaisen kirjallisuuden luojana. Aleksis Kiven kirjallisen tuotannon ansiosta suomalainen proosa, draama ja lyriikka uudistuivat merkittävästi.

“Ei maassa eikä taivaassa ole paikkaa niin rakasta kuin se, jossa synnyimme ja kasvoimme ja jonka tanterilla pieninä piimäpartaisina piehtaroitsimme.” (Seitsemän veljestä)

Kiven kirjoitustyyli on rehevän kansanomainen, humoristinen ja romanttinen, ja hänen mielikuvituksensa ja ihmistuntemuksensa suurenmoinen. Kiven pääteos Seitsemän veljestä (1870) oli ensimmäinen merkittävä suomen kielellä kirjoitettu romaani. Ilmestyttyään teos sai kovaa kritiikkiä, mikä mursi Kiven henkisen terveyden ja koitui lopulta kirjailijan kohtaloksi. Seitsemän veljestä -romaanin merkitys ja arvo ymmärrettiinkin vasta Kiven kuoleman jälkeen.

Aleksis Kivi kirjoitti paljon näytelmiä, joista tunnetuin on humoristinen Nummisuutarit (1864), joka sai vuonna 1865 valtionpalkinnon. Näytelmän Lea (1869) kantaesitystä suomenkielisenä teatterissa vuonna 1869 pidetään suomalaisen ammattiteatterin alkuna. Kivi kirjoitti myös runoja, jotka julkaistiin kokoelmassa Kanervala (1866).

“Makeasti oravainen makaa sammalhuoneessansa; sinnepä ei Hallin hammas eikä metsämiehen ansa ehtineet milloinkaan.   

Kammiostaan korkeasta katselee hän mailman piirii, taisteloa allans´ monta; havu-oksan rauhan-viiri päällänsä liepoittaa. 

Mikä elo onnellinen keinuvassa kehtolinnass´! Siellä kiikkuu oravainen armaan kuusen äitinrinnass´: Metsolan kantele soi!

Siellä torkkuu heiluhäntä akkunalla pienoisella, linnut laulain taivaan alla saattaa hänen iltasella unien Kultalaan.”

(Timon laulu, Laulu oravasta)

Katso ja kuuntele:

Aleksis Kivi – soome rahvuskirjanik (eesti keeles): http://www.aleksiskivi-kansalliskirjailija.fi/lang/index.php?option=com_content&task=view&id=14&Itemid=28

Seitsemän veljestä -teemasivusto ja testi: http://www.seitsemanveljesta.net/intro.html

Lyhyt opetusvideo Aleksis Kivestä: https://www.youtube.com/watch?v=RgA5b1O82BA

Katkelma elokuvasta Aleksis Kivi: https://www.youtube.com/watch?v=x9r1sGEXBno

Video: Seitsemän veljestä lukkarin koulussa https://www.youtube.com/watch?v=gcOr_qQ4Fo8

Lähteet:

http://www.aleksiskivi-kansalliskirjailija.fi/fi/

http://oppiminen.yle.fi/juhlapaivat/aleksis-kiven-paiva-1010

Kuten suurin osa virolaisista, myös useimmat suomalaiset rakastavat maalla olemista. Erityisesti kesäisinä viikonloppuina suuntaavat suomalaiset sankoin joukoin omille tai suvun omistamille kesämökeille. Sen huomaa helposti jos sattuu ajamaan kesäisenä perjantai-iltapäivänä Helsingistä kohti maakuntia johtavia teitä. Kaupungista poispäin vievillä kaistoilla autot ajavat pitkissä jonoissa, kaikki haluavat maalle! Sen sijaan Helsinkiin päin tulevia autoja on kesäperjantaisin vain vähän. Sunnuntai-iltana tilanne on jälleen päinvastainen, pääkaupunkiseudulle johtavat tiet ovat täynnä kesämökeiltä palaavia kaupunkilaisia. Ne onnekkaat, joilla on pitkä kesäloma, saattavat jäädä mökille moneksi viikoksi.

Juhannus on kaikkein suosituin mökkiviikonloppu. Silloin Helsinki on kuin kuollut kaupunki. Hämästyneet turistit kulkevat pitkin Helsingin katuja ihmetellen miksi kaupunki on niin hiljainen! He eivät osaa arvata, että lähes kaikki suomalaiset ovat lähteneet kesämökeilleen juhannuksen viettoon polttamaan juhannuskokkoja, paistamaan lettuja ja makkaroita, sekä saunomaan ja uimaan. Metsästä on haettu vanhan tavan mukaan juhannuskoivut ovenpieliä koristamaan. Saunassa heilutellaan koivuvastaa tai -vihtaa riippuen siitä, ollaanko itäisessä vai läntisessä Suomessa. Syreenit tuoksuvat, ja ensimmäisistä raparpereista tehdään piirakkaa ja mehua. Etelä-Suomessa saadan ehkä jo nauttia kesän ensimmäisistä mansikoista.

Suomalaisten kesämökit sijaitsevat enimmäkseen Järvi-Suomessa, merenrannikolla tai saaristossa. Useimmat mökit ovat järven, meren tai joen rannalla, tai ainakin vesistön välittömässä läheisyydessä. Minun olisi vaikea kuvitella kesämökkiä ilman vettä ja rantaa! Meidän perheellä on mökki Järvi-Suomessa, suurien vesistöjen äärellä. Mökki sijaitsee saaressa, kauniilla paikalla kallion päällä. Ohi kulkee laivareitti, jota pitkin pääse halutessaan veneilemään satoja kilometrejä ympäri Järvi-Suomen pitkälle ulottuvia vesistöjä, vaikkapa Saimaalle norppia katselemaan. Alueen saaret ja rannat ovat metsäisiä ja kallioisia, jääkausi on muovannut kalliot kauniin sileiksi.

Mitä mökillä sitten tehdään? Mökillä vietetään vapaa-aikaa ja nautitaan luonnon rauhasta. Jotkut vain lepäävät, mutta useat ahertavat hiki hatussa. Mökillä saunotaan ja uidaan, grillataan makkaraa ja kalaa, sekä paistetaan lettuja. Mökillä käydään kalastamassa tai muuten vain järvellä soutelemassa, mennään metsään retkeilemään, marjastamaan ja sieniä poimimaan. Polttopuita tehdään tulevien vuosien varalle. Usein on myös tarve korjata itse mökkiä, tai kunnostaa mökin pihaa ja puutarhaa.

Syksyn tullen elämä kesämökeillä hiljenee. Monet mökit ovat kuitenkin käytössä ympäri vuoden. Syksyllä mökillä käydään ihastelemassa värikästä ruskaa. Edelleen saunotaan, ja rohkeimmat käyvät vielä uimassa vaikka vedet ovat jo kylmenneet. Syksyllä mökki laitetaan talvea varten valmiiksi eli talvikuntoon. Talvella mökillä käydään hiihtämässä ja pilkillä. Kun ulkona on kylmä, on mukava lämmittää saunaa ja juoda teetä takkatulen lämmössä vilttiin kääriytyneenä.

Haluaisitko sinä vierailla suomalaisella mökillä? Tervetuloa kylään!

Teksti ja kuvat: Sini Katves

Kuva: Wikipedia.

12.5. vietetään Suomessa J.V. Snellmanin eli suomalaisuuden päivää. Se on myös vakiintunut liputuspäivä.

Johan Vilhelm Snellman (1806-1881) oli mm. filosofi, valtiomies, toimittaja, professori ja senaattori. Nuoruudessaan hän opiskeli Helsingin yliopistossa ja vietti aikaansa Lauantaiseurassa, jossa keskusteltiin mm. politiikasta, taiteesta ja filosofiasta. Snellman vastusti venäläistä hallintoa ja halusi vaihtaa kouluissa ja virastoissa käytettävän ruotsin kielen suomen kieleen. Hänelle oli myös tärkeää tavallisen kansan kouluttaminen ja sivistäminen sekä suomenkielisen kirjallisuuden julkaiseminen.

Valmistuttuaan Snellman toimi yliopiston opettajana, mutta akateemista vapautta puolustaessaan hän joutui yliopiston johdon kanssa kiistaan, haki virkavapautta ja lähti Tukholman kautta kiertämään Eurooppaa. Palattuaan Suomeen hän ei saanutkaan virkaa takaisin, sillä hänen aatteensa eivät miellyttäneet venäläisiä vallanpitäjiä.

Snellman muutti vuonna 1843 Kuopioon, jossa hän toimi koulun rehtorina, ja julkaisi vuodesta 1844 alkaen suomenkielistä Maamiehen ystävä -lehteä ja ruotsinkielistä Saima-lehteä. Maamiehen ystävä oli ainoa suomenkielinen sanomalehti Suomessa, ja sen tarkoituksena oli tavallisen kansan tietojen ja taitojen lisääminen. Saiman aiheet liittyivät valtiollisiin ja yhteiskunnallisiin asioihin, kuten kielikysymykseen ja koululaitoksen suomalaistamiseen. Lehti herätti kuitenkin paljon tyytymättömyyttä, ja se määrättiinkin lopetettavaksi.

Aleksanteri II:n noustua Venäjällä valtaan, Snellman sai vuonna 1856 Helsingin yliopiston siveysopin ja tieteiden järjestelmän professuurin. Snellmanilla oli myös ratkaiseva vaikutus siihen, että vuoden 1863 asetus suomen kielen oikeuksista saatiin aikaan. Asetuksessa todettiin, että suomen kieli on periaatteessa tasa-arvoinen ruotsin kielen kanssa sellaisessa hallinnossa, joka välittömästi koskee suomenkielistä väestöä.

Snellman toimi vuodesta 1863 senaattorina ja valtiovaraintoimituskunnan puheenjohtajana ja saattoi myös päätökseen rahauudistuksen, jonka myötä Suomi sai vuonna 1860 oman rahayksikön, markan. J. V. Snellman saikin myöhemmin kuvansa 100:n markan seteliin sekä näköispatsaan Suomen Pankin eteen.

Kuva: peda.net.

Vuodesta 1981 lähtien Helsingin yliopisto on jakanut vuosittain J. V. Snellman -nimisen palkinnon ansiokkaasta tieteeellisen tiedon välittämisestä. Myös Aikakauslehtien Liitto jakaa Aikakauslehtien Liiton J. V. Snellman -palkintoa aikakauslehdistön aseman ja arvostuksen puolesta toimineille henkilöille.

*Rantala 2006, ennen&nyt: http://www.ennenjanyt.net/2006_1/referee/rantala.html

Lue Maamiehen ystävää

Kuuntele J.V. Snellmanin koottuja teoksia

Lisää tietoa J. V. Snellmanista

Vappu eli suomalaisen työn päivä on Suomessa virallinen liputuspäivä. Sitä juhlitaan sekä vapunaattona 30. huhtikuuta että vappupäivänä 1. toukokuuta. Vappupäivä on ollut Suomessa lakisääteinen vapaapäivä jo vuodesta 1944 lähtien.

Työväen lisäksi vappu on myös ylioppilaiden ja kevään juhla. Ylioppilailla on tapana pitää vappuna päässään valkoista ylioppilaslakkia. Helsingissä opiskelijat antavat vapunaattona vaahtopesun Kauppatorilla sijaitsevalle Havis Amanda –patsaalle, minkä jälkeen he lakittavat patsaan ylioppilaslakilla. Myös monissa muissa kaupungeissa opiskelijat lakittavat patsaita. Opiskelijoista erityisesti teekkarit eli tekniikan alan opiskelijat ovat kunnostautuneet vapun vietossa. He muun muassa julkaisevat huumoripitoisia vappulehtiä (esim. Äpy) ja pitävät muista poiketen päässään teekkarilakkia.

Nykypäivän vappu on tunnelmaltaan karnevaalimainen. Vapunaattona Suomessa juhlitaan riehakkaasti kaupungilla ja vappupäivänä on tapana mennä piknikille puistoon. Helsingissä perinteinen piknikpaikka on Ullanlinnanmäki, joka on joka vuosi tupaten täynnä juhlijoita. Vappujuhlaan kuuluvat värikkäät ilmapallot, vappuhuiskat ja serpentiini. Vahvoihin perinteisiin kuuluvat myös vappumarssit ja –kulkueet.

Perinteisiä vappuherkkuja ovat tippaleivät, munkit, nakit ja perunasalaatti. Juomana nautitaan jotakin poreilevaa, kuten simaa tai kuohuviiniä. Sima on limpparin kaltainen käytetty juoma, jossa on usein seassa rusinoita. Sen valmistaminen on melko yksinkertaista, vaikka vaatiikin hieman aikaa.

Kuva: Wikimedia Commons.

 Sima

Ainekset:

5 l vettä
2 luomusitruunaa
4 dl fariinisokeria
4 dl sokeria
herneen kokoinen pala hiivaa
rusinoita

1) Kiehauta vesi ja lisää sokeri.

2) Pese sitruunat huolellisesti. Veistä kuoren keltaisesta osasta ohuita siivuja. Poista valkoinen kuori osa ja viipaloi sitruunat. Lisää kuorisiivut ja sitruunanpalat siman joukkoon. Anna jäähtyä haaleaksi.

3)Liota hiivanokare nestetilkkaan ja sekoita se juomaan. Anna juoman käydä huoneenlämmössä seuraavaan päivään.

4) Siivilöi ja pullota sima puhtaisiin pulloihin. Pudota jokaiseen pulloon hieman rusinoita ja siirrä pullot kylmään noin viikoksi ennen niiden nauttimista.

Vappu 1946

Vappu – omintakeinen kansanjuhlamme (videoita eri vuosikymmeniltä)

Vappu tulee käki kainalossa, pääskynen pivon pohjassa

Agricolan ulkonäöstä ei ole tarkkaa tietoa, sillä hänestä ei ole säilynyt yhtään aikalaispiirrosta. Kuva: Wikipedia.

Mikael Agricolaa (n. 1510–1557) pidetään suomen kirjakielen isänä. Hän oli myös mm. pappi, uskonpuhdistaja, Turun katedraalikoulun rehtori ja piispa sekä kirjailija, kääntäjä ja kansanperinteen tallentaja.

Agricola julkaisi yhteensä yhdeksän kirjaa. Uskonpuhdistuksen oppien mukaisesti hän käänsi suomen kielelle erityisesti uskonnollista kirjallisuutta.

Agricolan teoksia

Agricolan ensimmäinen julkaistu suomenkielinen teos on aapiskatekismus ABCkiria, joka on myös ensimmäinen suomenkielinen kirja kautta aikojen. Sen ensimmäinen painos ilmestyi luultavasti vuonna 1543. Nykylukijalle kirjan lukeminen voi tuottaa vaikeuksia mm. sen vuoksi, että Agricola ei aina merkinnyt samaa äännettä yhdellä ja samalla kirjaimella, vaan yksi kirjainmerkki saattoi viitata moneen eri äänteeseen. Hän saattoi myös merkitä samaa äännettä monella eri merkillä. Hän käytti esimerkiksi myöhemmin suomesta hävinneitä kirjaimia x, w, b ja c. Lisäksi hän taivutti monia sanoja eri tavoin kuin nykysuomessa.

Vuonna 1544 julkaistiin Agricolan lähes yhdeksänsataasivuinen Rucouskiria, joka sisältää jumalanpalveluksia ja rukouksia.

Agricolan päätyönä on pidetty Uuden testamentin suomentamista. Suomennettu versio julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1548 nimellä Se Wsi Testamenti. Myöhemmin Agricola käänsi osia myös Vanhasta testamentista.

Se Wsi Testamenti. Kuva: Wikipedia.

Agricolan suomi

Agricolan käyttämä suomi pohjautui Varsinais-Suomen murteeseen. Hänen kirjoissaan esiintyvistä sanoista on edelleen käytössä kaksi kolmasosaa. Näitä ovat mm. ´asiamies´, ´esimerkki´, ´talous´, ´työväki´ ja ´velkakirja´.

Lukutaidon tärkeys

Viime vuonna Suomen Pipliaseura järjesti leivoskisan, jossa valittiin Agricola-leivos. Kilpailulla haluttiin muistuttaa lukutaidon ja sen eteen tehtävän työn tärkeydestä. Lukutaito on tärkeä tekijä demokratian ja tasa-arvon saavuttamisessa, mutta siitä huolimatta maailman aikuisista joka kymmenes on yhä lukutaidoton.

Mitä lukutaito merkitsee sinulle? Kirjoita siitä ja lähetä tekstisi blogia varten osoitteeseen praktikant.tartu@finst.ee.

Agricolan keksimiä sanoja –tehtävä

Testaa tietosi Agricolasta

Agricolan jäljillä –tv-sarja

Agricolan tekstejä

Agricolan tekstejä

Agricolaan liittyviä näytelmätekstejä

Aristoteleen kantapää –radio-ohjelma: Sanasta Agricolaa (Pasi Heikuran vieraana professori Pirkko Muikku-Werner, jonka haastattelu alkaa kohdasta 06.30)