Jenni Koistisen haastattelu

Tanssija, tanssinopettaja ja koreografi Jenni Koistinen kävi maaliskuussa Virossa esittelemässä kinesteettistä kielenoppimista. Hän piti vierailuviikollaan kinesteettisiä kielitunteja Lillekülan ja Piritan lukioissa sekä esitelmöi suomen kielen opettajien seminaarissa kinesteettisestä oppimisesta.

Kuva: Raigo Pajula.

Mikä ihmeen kinesteettinen oppiminen?

Seminaariesitelmän alkuosassa Koistinen esitteli kinesteettisen oppimisen teoriaa ja loppuosassa taas käytännön harjoituksia. Kinesteettisen oppimismetodin taustalla vaikuttaa  aisteihin perustuva oppimistyylijaottelu, jossa ajatellaan, että tietoa hankitaan ja muistetaan aistien avulla. Teorian mukaan jokaisella oppijalla on oma vahvin aisti, jonka avulla hän oppii parhaiten.

Aisteihin perustuvia oppimistyylejä on neljä:

• auditiivinen,
• taktiilinen,
• visuaalinen
• ja kinesteettinen.

Kinesteettinen oppija oppii liikkumisen kautta. Tunnit alkavat tavallisesti alkulämmittelyllä, jonka avulla virittäydytään oppimiseen. Kullakin tunnilla on yksi pääsisältö, joka voi olla joko uuden asian opettelu tai vanhan kertaaminen. Sisältöä käsitellään erilaisten leikkien ja pelien avulla, ja lopuksi opitut asiat kerrataan.

Kuva: Raigo Pajula.

Kinesteettistä oppimista Suomessa ja Virossa

Viron kouluissa opettaminen alkaa olla jo tuttua Koistiselle, sillä tämänkertainen  oli hänelle peräti kolmas kinesteettisen kielenopetuksen merkeissä tehty vierailu. Virossa on ollut paljon kiinnostusta kinesteettistä oppimista kohtaan. Vierailujen jälkeinen palaute on ollut positiivista niin opettajien kuin myös oppilaiden puolelta, ja esimerkiksi Pirita Majandusgümnaasium -lukiossa suomen kielen opettaja sanoi ryhtyneensä itsekin käyttämään kinesteettisiä harjoituksia tunneillaan.

Kotimaassaan Suomessa Koistinen pitää säännöllisesti kinesteettisiä suomen kielen tunteja suomi toisena kielenä (S2) -oppilaille. Virossa vieraillessaan hän on taas opettanut oppilaita, jotka opiskelevat suomea vieraana kielenä. He ovat valinneet suomen kielen valinnaisaineekseen, mikä kertoo jo itsessään jotain oppilaista ja heidän motivaatiostaan. Muun muassa näiden seikkojen vuoksi vertailu suomalaisten ja virolaisten oppilaiden ja koulujen välillä on vaikeaa tai peräti mahdotonta. Jotain Koistinen on siitä huolimatta pannut merkille Viron vierailuillaan. Vierailukouluissa on ollut kunnollinen työrauha ja hyvin käyttäytyneitä oppilaita. Koistinen onkin miettynyt, että ehkä tapakäyttäytymistä pidetään virolaisissa kouluissa yllä enemmän kuin Suomessa, jossa oppilaiden yksilöllisyyttä korostetaan paljon.

Koistisen opettamien virolaisten opiskelijoiden suomen kielen taito on myös korkeammalla, kuin suomalaisten S2-oppilaiden, joiden suomen opetus tapahtuu vielä pitkälti sanastotasolla. Opiskelijoiden kielitaitotaso sekä opetuksen luonne (toistuva vs. kertaluonteinen) ovatkin molemmat vaikuttaneet siihen, että Koistisen pitämät oppitunnit ovat hieman erilaisia Suomessa ja Virossa. Virossa Koistinen  on esimerkiksi päässyt kehittämään pidemmälle edistyneille suunnattuja tehtäviä.

Mihin seuraavaksi?

Kinesteettisen kielenopetuksen menetelmiä on kehitetty Zodiak – Uuden tanssin keskuksessa yleisötyövastaava Katja Kirsin johdolla. Mielenkiintoista on, kuinka laajalle metodi vielä leviää. Koistinen ei ole vielä pitänyt kinesteettisiä oppitunteja muualla maailmassa, mutta hänestä olisi mahtavaa, jos oppimismetodi leviäisi laajemmallekin.

Maiden välisiä kulttuurieroja hän on joutunut miettimään jo suomalaisen S2-opetuksen kautta, sillä S2-oppilaita tulee hyvinkin erilaisista kulttuuritaustoista. Muun muassa opiskelijoiden uskontotausta on kirjava, ja se tuleekin ottaa huomioon opetusta suunniteltaessa. Koistinen on joutunut miettimään esimerkiksi erilaisia soveliaisuusnormeja, kuten kosketukseen liittyviä sääntöjä, poikien ja tyttöjen välistä toimintaa sekä vaihtelevuutta tanssikulttuuriin suhtautumisessa. Eri kulttuurien välillä on myös eroja siinä, miten poikia ja tyttöjä kasvatetaan itsensä ilmaisuun.

Oppia ikä kaikki

Koistiselle on tärkeää pyrkiä luomaan tunneille sellainen työskentely-ilmapiiri, joka rohkaisee oppilaita luovaan ajatteluun ja toimintaan. Tähän kuuluu mm. turvaa tuovien rajojen (yhteiset pelisäännöt, toistuva tuntirakenne) asettaminen, oppilaiden kannustaminen ja kehuminen, sekä  kielityöpajojen slogan „ mokaaminen on lahja“. Koistinen kertoo tekevänsä välillä virheitä jopa tahallaan näyttääkseen oppilaille, että kaikki, myös opettaja, tekevät niitä. Oppilaiden ohjaaminen onkin aina myös opettajalle oppimistilanne.

Koistisen mielestä olisi hienoa, jos opettajat soveltaisivat kinesteettisiä harjoituksia enemmänkin työssään. Esimerkiksi erilaiset kinesteettiset pelit ja leikit ovat sellaisia joita on helppo integroida osaksi tavallisiakin kielitunteja. „Kinesteettinen kielen opetus on saman asian katsomista hieman eri linssien läpi”, toteaa Koistinen.

Kuva: Raigo Pajula.